Kuntoilun harrastajien ja urheilijoiden ravitsemustietoisuus on ollut kasvussa jo vuosia, mutta monia askarruttaa edelleen, millaista proteiinia kannattaisi syödä harjoittelun tukena. Sopisiko omaan ruokavalioon ja elintapoihin parhaiten kasviproteiini, vai onko heraproteiinin syönnissä jonkinlaisia etuja?
Jos kuntoilu, proteiininsaanti, painonhallinta, lihaskasvu tai erityisruokavaliot kiinnostavat sinua, voit ammentaa uusia eväitä alta, tutkitun tiedon pohjalta.
Mikä ihmeen proteiini?
Proteiini eli valkuaisaine on aminohapoista koostuva orgaaninen yhdiste tai useiden aminohappoketjujen muodostama kokonaisuus. Ihmiselle välttämättömiä aminohappoja on yhteensä 20, joista 11:tä elimistömme osaa valmistaa itse. Jäljelle jäävät yhdeksän välttämätöntä aminohappoa on siis saatava ravinnosta (mainos: esimerkiksi Planet Aminon proteiinikekseistä tai ‑jauheesta).
Kuntoilijan kannalta proteiinien saanti on tärkeää lihasmassan ja ‑voiman hankkimisessa ja ylläpitämisessä. Lihas rakentuu proteiinisynteesin kautta, joten riittävän proteiinipitoinen ruokavalio on keskeinen osa tuloksellista harjoittelua. Mutta kuinka eri proteiininlähteet eroavat toisistaan?
Mitä on kasviproteiini?
Kasviproteiinilla tarkoitetaan valkuaisainetta, joka on nimensä mukaisesti peräisin kasveista. Käytännössä kasviproteiinia voi saada tai jalostaa esimerkiksi siemenistä, herneistä, hampusta, pavuista, soijasta, pähkinöistä tai perunasta. Lisäravinteissa käytetään yleisesti muun muassa herneproteiinia, riisiproteiinia ja soijaproteiinia. Planet Aminon proteiinikekseissä käytämme eurooppalaisia kasviproteiinijauheita, joista hamppu- ja perunaproteiinijauheet ovat kotimaisia!
Mitä on heraproteiini?
Heraproteiini eli englanniksi whey protein on maidosta juuston valmistuksen yhteydessä syntyvä luonnollinen sivutuote, jota käytetään sekä herajuustojen että erilaisten proteiinituotteiden valmistukseen. Erilaisia heraproteiinijauheita on ollut saatavilla pitkään, ja heraproteiini tunnetaankin yhtenä suosituimmista urheiluravinteista. Maitoproteiinit eivät kuitenkaan kaikille sovi, joko allergian (laktoosi tai itse maitoproteiini) tai ruokavalion vuoksi.

Kasviproteiinin ja heraproteiinin erot kuntoilijan näkökulmasta
Jotkin kasviproteiinien ja heraproteiinin erot, kuten alkuperä, ovat ilmiselviä. Kuntoilijaa näissä eri vaihtoehdoissa kiinnostavat usein muun muassa proteiinipitoisuus, aminohappoprofiili, vatsaystävällisyys ja etenkin vaikutus lihaskasvuun ja palautumiseen. Ja tietenkin maku! Käydäänpä nämä lyhyesti läpi:
Proteiinipitoisuus per 100 g
Planet Aminon kasviproteiinijauheet sisältävät mausta riippuen runsaasti proteiinia, eli 71–81 grammaa proteiinia 100:aa grammaa kohden.
Kuntoilijoille myytävät heraproteiinijauheet sisältävät tyypillisesti, tuotteesta ja mausta riippuen, noin 70–80 grammaa proteiinia (per 100 g).
Proteiinipitoisuuksissa ei siis ole huomattavaa eroa muuten kuin makukohtaisesti.
Aminohappoprofiili
Kasviproteiinien aminohappokoostumus vaihtelee sen mukaan, mistä kasvista proteiini on peräisin. Esimerkiksi herne- ja soijaproteiinissa on matalampi metioniinipitoisuus ja korkeampi lysiinipitoisuus, kun taas riisiproteiinissa on vähänlaisesti lysiiniä ja runsaammin metioniinia. Eri kasviproteiineja yhdistelemällä aminohappoprofiilista saadaan täydellinen eli kaikki välttämättömät aminohapot sisältävä.
Planet Aminon kasviproteiinisekoitus on suunniteltu siten, että tuotteemme sisältävät kaikki välttämättömät aminohapot (histidiini, isoleusiini, leusiini, lysiini, metioniini, fenyylialaniini, treoniini, tryptofaani ja valiini).
Eläinperäisenä tuotteena heraproteiini sisältää myöskin kaikki välttämättömät aminohapot.
Vatsaystävällisyys
Kasviproteiinit eivät sisällä laktoosia, joten ne sopivat siksi myös kuntoilijoille, joilla on laktoosiyliherkkyys tai maitoallergia. Planet Aminon tuotteista proteiinikeksit ja proteiinijauheet ovat lisäksi gluteenittomia ja kuitupitoisia eli oikein vatsaystävällisiä. Teemme myös jatkuvaa omakohtaista ja anekdoottitason seurantaa siitä, pierettävätkö proteiinituotteemme, sillä meillä on kuluttajina rutkasti aiempaa kokemusta proteiinivalmisteista, joista elimistömme ei ole pitänyt.
Heraproteiinituotteet sisältävät vaihtelevia määriä laktoosia, joka ei sovi kaikkien elimistölle.

Lihaskasvu, palautuminen ja proteiinisynteesi
Lihaskasvu perustuu proteiinisynteesiin ja kuormitusärsykkeen aiheuttamaan hypertrofiaan. Useiden tutkimusten mukaan heraproteiinin ja kasviproteiinin vaikutukset proteiinisynteesiin ja lihaskasvuun ovat keskenään verrannollisia, kun kasviproteiinisekoitus sisältää kaikki välttämättömät aminohapot ja riittävästi leusiinia. Tärkeintä on siis varmistaa, että käytettävän proteiinin aminohappoprofiili on täydellinen eli puutteeton; esimerkiksi riittävä metioniinin saanti on olennaista proteiinisynteesin ja samalla palautumisen kannalta.
Myös Planet Aminon keksileipurien omat, tieteellisesti vähäpätöiset mutta anekdootteina vakuuttavat, seurannat ovat osoittaneet, että rauta liikkuu salilla ja ennätykset paukkuvat myös kasviproteiinien voimalla. Tuotteisiin onkin helppo luottaa, kun ne on testannut vuosien saatossa toimiviksi ihan itse.
Imeytyvyys
Eläinperäisen proteiinin ja kasviproteiinin imeytymisessä on eroja, jotka selittyvät muun muassa kasvituotteiden kuitupitoisuudella ja antiravintoaineilla, jotka häiritsevät ravintoaineiden imeytymistä. Lähtökohtaisesti kehon on helpompi hyödyntää heraproteiinia, mutta kasviproteiinien imeytymistä voidaan parantaa proteiinituotteiden valmistuksessa esimerkiksi kuumennuksella ja yhdistämällä eri proteiininlähteitä. Myös antiravintoaineiden vaikutus vähenee kasviproteiinien käsittelyssä.
Heraproteiini imeytyy siis yleisesti jonkin verran nopeammin kuin kasviproteiinit. Mutta kuten yllä jo todettiin, hera- ja kasviproteiinien vaikutukset proteiinisynteesiin ja lihaskasvuun ovat keskenään verrannollisia, kunhan kasviproteiinituotteen aminohappoprofiili on puutteeton.
Maku
Tällä osa-alueella emme voi juurikaan viitata tutkimuksiin, mutta asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä niin keksiemme kuin proteiinijauheidemme makuun. Teemme tuotekehitystä jatkuvasti myös myynnissä olevien tuotteidemme osalta ja viilaamme makuja entistä herkullisemmiksi. Mielestämme kasviproteiinijauheemme ovat maultaan vähintäänkin yhtä onnistuneita kuin kilpailijoiden hera- ja kasviproteiinit. Maistele itse ja kerro mielipiteesi!
Kenelle heraproteiini sopii?
Heraproteiini sopii liikkujille ja urheilijoille, joiden ruokavalioon kuuluvat eläinperäiset elintarvikkeet ja joiden vatsa ei oireile heraproteiinituotteiden laktoosista. Toki me itse suosittelemme kasviproteiinia tässä artikkelissa mainituista syistä.
Kenelle kasviproteiini sopii?
Kasviproteiini sopii kaikille, jotka haluavat pitää huolta proteiininsaannistaan ilman eläinkunnan tuotteita ja esimerkiksi laktoosia – siis yhtä lailla kuntoilijoille, urheilijoille ja muuten vain ravitsemustietoisille. Allergikkojen kannattaa tietenkin tarkistaa tuotekohtaisesti, mitä kasviproteiineja ja raaka-aineita tuotteet sisältävät.
Planet Aminon kasviproteiinisekoitus sisältää kaikki välttämättömät aminohapot, mikä on tärkeää niin kasvissyöjille kuin sekasyöjille. Käytämme eurooppalaisia ja suomalaisia kasviproteiinijauheita, joten tuotteemme palvelevat erityisen hyvin liikunnan ystäviä, jotka suosivat lähellä tuotettuja elintarvikkeita. Proteiinijauheemme myös sekoittuvat veteen erinomaisesti, ja tuotteiden maut ovat saaneet kiitosta asiakkailtamme, eli ne sopivat laatutietoisemmankin ostoskoriin.
Lisäksi proteiinimme vaikuttaisivat sopivan kokeilunhaluisille, sillä törmäämme somessa jatkuvasti mahtaviin aamupala- ja välipalaresepteihin, joita nokkelat asiakkaamme ovat kehitelleet. Kiitos niistä, ja tägäilkää meitä jatkossakin!
Etsitkö laadukkaita proteiinituotteita, jotka sisältävät kaikki välttämättömät aminohapot ja maistuvat herkullisilta? Tutustu Planet Aminon kasviproteiinijauheisiin ja proteiinikekseihin sekä löydä oma suosikkisi.

Usein kysytyt kysymykset kasviproteiinista
Sopiiko kasviproteiini kuntoiluun ja voimaharjoitteluun?
Tutkimusten mukaan kasviproteiinisekoitus, joka sisältää riittävästi välttämättömiä aminohappoja, tukee lihaskasvua ja palautumista eläinperäisen heraproteiinin veroisesti. Tuotteemme sopivat siis loistavasti kuntoilun ja kilpaurheilunkin tueksi. Kasviproteiinin etuja ovat esimerkiksi laktoosittomuus ja ympäristöystävällisyys, sillä käytämme tuotteissamme eurooppalaisia ja kotimaisia proteiinijauheita.
Kuntoilijana voit esimerkiksi syödä Planet Aminon proteiinikeksin välipalaksi ennen treeniä, jotta käytössäsi on tarpeeksi energiaa harjoituksen ajan. Kovastakin treenistä palautumista voit tukea joko proteiinikeksillä, kasviproteiinijauheella tai molemmilla! Yhdistelmästä saat sekä hiilihydraatit energiavarastojen täydentämiseen että proteiinia lihaksillesi.
Onko heraproteiini parempi kuin kasviproteiini?
Kasviproteiinisekoitus, joka sisältää riittävästi välttämättömiä aminohappoja, on liikkujalle tutkitusti yhtä toimiva proteiininlähde kuin heraproteiini. Yksittäisissä kasviproteiineissa voi olla puutteellisesti tiettyjä aminohappoja, mutta kasviproteiineja sekoittamalla saadaan mukaan kaikki välttämättömät aminohapot. Kasvipohjainen proteiinijauheemme on lisäksi laktoositon, mitä voidaan pitää etuna vatsaystävällisyyden saralla.
Jokainen voi kuitenkin itse kokeilla ja päättää, kumpi vaihtoehto sopii omaan ruokavalioon ja makuun paremmin. Meidän valintamme on kuopiolainen kasviproteiinijauhe!
Mikä on paras proteiinijauhe?
Paras proteiinijauhe riippuu omista tavoitteistasi, ruokavaliostasi ja mieltymyksistäsi. Jos käytät maitotuotteita ja haluat nopeasti imeytyvän proteiinin, heraproteiini voi toimia sinulle. Jos taas etsit kasvipohjaista, laktoositonta ja vatsaystävällistä vaihtoehtoa, joka on kaiken lisäksi ympäristöystävällinen valinta, laadukas kasviproteiinisekoitus on loistava valinta.
Miksi valita kasviproteiini?
Kasviproteiini on liikkujan kannalta yhtä toimiva vaihtoehto kuin heraproteiinikin, mutta monien vaaka kallistuu kasviproteiinin puolelle, koska vaihtoehto on laktoositon ja myös eettinen. Itse valitsemme Planet Aminon kasviproteiinin, koska se on ekologinen, vatsaystävällinen, herkullinen ja eurooppalainen proteiininlähde.
Saattaisit tykätä näistä